Olen kai kliseisesti kulttuurialan ”sekatyöläinen”. Teen muun muassa kulttuuritoimittajan ja -tuottajan töitä ja toimin Kokkolan Kinojuhlien toiminnanjohtajana. Lisäksi kirjoitan musiikkia ja lyriikkaa muun muassa Ykspihlajan Kino-orkesterille, jonka riveissä esiinnyn.

Isäni oli muusikko ja äitini on edelleen toimittaja. Enoni oli näyttelijä, ja koska asuimme lapsuudessani Kokkolan satamassa Ykspihlajan työväentalon vieressä, me kaikki harrastimme jossain vaiheessa teatteria Ykspihlajan Työväennäyttämöllä. Kaikki muut perheestäni ovat päätyneet esiintyjiksi; kolme nuorempaa sisarustani tekee näyttelijän töitä ja isosiskoni sirkustaidetta.

Itse harrastin lapsena myös musiikkia. En ollut kummoinenkaan pianisti, mutta yläasteen jälkeen pääsin Kaustisen musiikkilukioon. Julkisin verovaroin ylläpidetty lukio oli vielä omana aikanani Pohjanmaalla ainutlaatuinen valopilkku, jossa opiskelijat saivat ilmaisia soitto- ja laulutunteja, ja kaikenlainen harrastaminen koulun tiloissa sallittiin iltamyöhään saakka. Näiden luovuuden ja inspiraation vuosien myötä musiikki jäi pysyvästi osaksi elämääni, vaikka siitä ei ammattia tullutkaan.

Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan journalismia Jyväskylän yliopistoon, ja tein lisäopintoja Prahassa, Jaroslavlissa sekä Tbilisissä, Georgiassa. Gradu-tutkielmassani yhdistin venäjäntutkimuksen maisteriopinnot sekä journalismin eettiset säännöt Venäjällä.

Valmistumisen jälkeen olen tehnyt ikäpolvelleni tyypillisesti erilaisia silppu- ja freelance-töitä sekä journalismin, Venäjän että musiikin parissa. Käänteentekevää oli osallistuminen SKR:n rahoittamalle Kulttuurijournalismin mestarikurssille vuonna 2016, jossa vasta kasvoin kunnolla kirjoittavan toimittajan identiteettiin ja sain todella hyvät eväät kriittiseen ajatteluun ja kulttuurijournalismin tekemiseen.

Ilman julkista tukea polkuni olisi varmasti ollut aika erilainen. Apurahat ovat antaneet mahdollisuuden muun muassa dokumentaarisen teatteriesityksen käsikirjoittamiseen, elokuvamusiikin säveltämisen ja elokuvafestivaalin perustamisen kotikaupunkiini Kokkolaan.

Elokuvasäätiön tuella olen päässyt musisoimaan elokuvien mukana ympäri Eurooppaa sekä Yhdysvalloissa, ja Taiken apuraha mahdollistaa kahden pienen lapsen vanhemmalle puolen vuoden perustoimeentulon freelance-toiminnan vakiinnuttamiseen sekä mahdollisuuden kokeilla tutkivampaa otetta journalismissa.

Apurahoja saavat tekijät ovat yleensä erittäin motivoituneita ja omistautuneita töilleen. Siinä mielessä julkinen apurahajärjestelmä on yhteiskunnan näkökulmasta erittäin kannattava: taiteilijat tuottavat määräaikaisilla ja varsin vaatimattomillakin summilla taide-elämyksiä ja pitävät käynnissä julkista keskustelua vaikkapa etiikasta ja moraalista. Ilman sitä kulttuurielämämme olisi köyhää.

Kuva: Mikko Karvonen

2+