Kunnat ovat keskeisiä perusoikeuksien toteuttajia Suomessa. Ne huolehtivat (ainakin vielä) oikeuksistamme saada sosiaali- ja terveyspalveluita, kun elämässämme sattuu jotain odottamatonta tai sairastumme. Kunnat toteuttavat oikeuttamme käydä koulua ja lasten oikeutta päivähoitoon. Nämä perustavanlaatuiset oikeudet ovat kirjattu perustuslakiin, jossa todetaan ihmisten olevan oikeutettuja muun muassa maksuttomaan perusopetukseen sekä välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.
Kunnat vastaavat kuitenkin myös oikeuksistamme sielun ravintoon. Siitä huolimatta taide ja kulttuuri nähdään harvemmin kuntalaisten perusoikeutena, vaan pikemminkin kuntapalveluita täydentävänä, “kivana lisänä”. Kulttuuripalvelut nähdään useimmiten kunnan vetovoimaa lisäävinä, mutta harvemmin kunnan ydintoimintana. Tästä ajattelutavasta seuraa, että kulttuuripalvelut yleensä joutuvat leikkurin kohteeksi kun säästetään, sekä että ihmisten oikeus kulttuuriin ja taiteeseen ei tällä hetkellä toteudu tasavertaisesti.
Kunnat vastaavat myös oikeuksistamme sielun ravintoon.
Kaikki lapset eivät pääse musiikki- tai kuvataideluokille. Kaikki perheet eivät mene vapaa-ajallaan teatteriin tai museoon. Kaikki kuntalaiset eivät ole vierailleet kunnan taidelaitoksissa, ja vaikka kirjastossa olisivat käyneetkin, eivät välttämättä kirjoja lainaamassa. Ikääntyneet ja fyysisen tai psyykkisen toimintakyvyn rajoituksen omaavat eivät välttämättä pysty harrastamaan kulttuuria tai taidetta lainkaan, vaikka olisivat kiinnostuneita.
Kunnallisen kulttuuri- ja taidepolitiikan lähtökohdaksi tulisi ottaa kulttuuri julkisena palveluna ja jokaiselle kuntalaisena kuuluvana perusoikeutena – lapsuudesta vanhuuteen. Päiväkotien ja peruskoulujen kulttuuripolkujen kautta tulee tutustuttaa jokainen lapsi kunnan kulttuuritarjontaan. Prosenttiperiaatteella ja kaavoituksen taidemaksulla tuodaan taide osaksi jokaisen kuntalaisen arkiympäristöä. Tarjoamalla työttömille ja muille pienituloisille alennuksia tai maksuton pääsy museoihin, teatteriin ja konsertteihin. Näin mahdollistetaan kaikille kulttuurinautintoja lompakon paksuudesta riippumatta.
Mahdollistetaan kaikille kulttuurinautintoja lompakon paksuudesta riippumatta.
Taide voi myös olla osa niitä palveluita, joita kunta tarjoaa ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Oulun kaupunginteatteri järjestää Seniorisoppa-tapahtumia ikääntyneille. Kymmenen euron hinnalla pääsee teatteriin päivänäytökseen ja saa samalla keittolounaan. Turussa filharmoninen orkesteri on järjestänyt jalkautumisviikkoja, jolloin muusikot eri kokoonpanoissa yllättävät esiintymällä eri puolilla kaupunkia, keskellä kuntalaisten arkea. Molemmissa kaupungeissa esityksiä on myös tuotu vanhusten palvelutaloihin.
Kulttuuri ja taide perusoikeutena -ajattelu on tärkeä lähtökohta, koska se haastaa kuntapäättäjät tarkastelemaan kunnan harjoittaman kulttuuripolitiikan niin kunnan rahoituksen, lippujen hintojen ja maksujen sekä koko kulttuuritoimen toimintamallien kautta. Taide ja kulttuuri ei tule nähdä vain kaiken muun toiminnan lisäksi hoidettavana “kivana lisänä”, vaan kunnan perustehtäviin kuuluvana palveluna, joka kuuluu kaikille – iästä, taloudellisesta asemasta ja toimintakyvystä riippumatta.
Kuva: Minna Kallinen
Kulttuuri ja taide perusoikeutena on ollut tavoitteena jo pitkään, joten soisi sen jossain vaiheessa toteutuvan.
Ehdotus valtioneuvoston taide- ja taiteilijapoliittiseksi ohjelmaksi vuodelta 2002 – siis 15 vuoden takaa! – kirjaa myös tämän tavoitteen.
Kannattaa tutustua: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79509/opm_41_TAO.pdf?sequence=1
Taiteen kokeminen on siinäkin mielessä tärkeää, että voi löytää itsestään uusia puolia, unelmia ja kykyjä. Kuntien kulttuurin ja taiteen saatavuus vaikuttaa paljon arjessa sielun ruokana, mutta voi myös vaikuttaa vaikka nuoren tulevaisuuden haaveisiin. Ilman sytykettä ei voi tulla tulta. Ilman kulttuurin näkemistä ei voi kiinnostua kulttuurista.
Turussa asuvana olen hyvässä asemassa, sillä voin nauttia joka päivä jonkinlaista kulttuuria, halusin tai en. Pienpaikkakuntalainen ei välttämättä löydä kulttuuria kunnastaan kovin helposti edes etsimällä. Mielen hyvinvointi on tärkeää, joten jo sillä perusteella olisi hyvä, että kunnat avittavat kulttuurin saatavuutta asukkailleen ja lisäävät taiteen määrää. Se voi olla joko taidekeskus, esitys kadulla tai paikallisen orkesterin tukeminen. Kulttuurin sivuuttaminen ”hauskana lisänä” budjettia laadittaessa ei saisi edes olla vaihtoehto. Se on yhtä tärkeä palvelu muiden palveluiden rinnalla.
Olen samaa mieltä siitä että usein kulttuuria pidetään vain ”kivana lisänä” kunnissa eikä niinkään perusoikeutena. Kuitenkin minulla ristiriitaisia ajtuksia esimerkiksi juuri kulttuuripalveluista leikkaamisella.
On sanomattakin selvää että Suomi on maana niin harvaan asuttu ettei kaikille ole mahdollisuutta päästä aina kulttuurin ytimeen. Olisiko pienemmillä kunnilla mahdollisuutta (esimerkiksi jos heillä ei itse ole resursseja järjestää kulttuuria), vaikka vuokrata ilmaiseksi tiloja ja välineitä. Tällöin jokin innokas ryhmä saisi matalan kynnyksen harrastaa, mutta myös samalla kehittää kunnille taidetta, musiikkia teatteria yms.?
Tykkään myös ideasta alentaa/maksutonta pääsylippujen hintaa. Kuttuuria voisi mielestäni myös jakaa samalla tavalla kuin Tyky- seteleitä. Kaikki kunnan jäsenet voisivat saada tietyn verran kulttuuriseteleitä vuodessa jolloin he pystyisivät käyttämään niitä haluamaansa kultturikohteesen sen vuoden aikana.