Kun punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät valittiin edustamaan Suomea Euroviisuihin 2015, vammaisten ihmisten asema yhteiskunnassa nousi vilkkaan julkisen keskustelun kohteeksi. Moni oivalsi, että kehitysvammainenkin voi olla esiintyvä muusikko. Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten ryhtyminen ammattitaiteilijoiksi tämän päivän Suomessa ei kuitenkaan ole helppoa. Niin taiteen perusopetuksen, ammattikoulutuksen kuin byrokratian piirissä on havaittavissa epätasa-arvoistavia mekanismeja, joita ylläpitävät ennen kaikkea asenteet.
Epätasa-arvoistavia mekanismeja
ylläpitävät ennen kaikkea
asenteet.
Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston tukemassa ArtsEqual-hankkeessa etsimme tulevaisuuden ratkaisuja taiteen ja taidekasvatuksen kentän yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Eräs yhdenvertaisuuden edellytyksistä on toimintaympäristöjen mahdollistaminen eri tavalla oppiville ja työskenteleville ihmisille. Esimerkkeinä tästä mainittakoon Art Kaarisilta, joka pyrkii tukemaan ja tekemään tunnetuksi erityistukea tarvitsevia taiteilijoita sekä Musiikkikeskus Resonaari, joka tarjoaa esteetöntä musiikinopetusta ja ammattikoulutusta erilaisille oppijoille.
Mutta tarvitaanko erityisleimaa siinä vaiheessa, kun taiteilija on itsenäinen toimija taiteen kentässä? Vammaisen taiteilijan taide ei välttämättä ole vammaistaidetta aivan kuten naissukupuolisen taiteilijan taide ei ole naistaidetta.
Vammaisen taiteilijan taide
ei välttämättä ole vammaistaidetta.
Taiteen ammattikentän demokratisointi vaatii jatkuvaa normien kyseenalaistamista näkyvien ja näkymättömien raja-aitojen purkamiseksi. Taiteilijat ovat valmiita näitä rajoja rikkomaan sekä venyttämään ja rakentamaan uudelleen normaalin käsitystä. Iris Youngin demokratiateorian pohjalta ehdotan kolmen kohdan muistilistaa, jonka avulla jokainen meistä voi edistää taiteilijuuden demokratisointia omissa yhteisöissään:
- Tervehtiminen. Miten huomioimme ja toivotamme kaikki ihmiset tervetulleiksi yhteisiin toimintaympäristöihimme kuten taiteen oppilaitoksiin, taiteilijaseuroihin ja muihin kollektiiveihin.
- Retoriikka. Miten rakennamme todellisuutta puhetavoilla ja sanavalinnoilla – kenestä esimerkiksi puhutaan taiteilijana etuliitteillä tai ilman.
- Narratiivit. Miten kerromme ja vahvistamme tarinoita, jotka rohkaisevat ihmisiä toteuttamaan unelmiaan, joita on aiemmin saatettu pitää mahdottomina. Pertti Kurikan Nimipäivät on hyvä esimerkki mahdollisuuksien narratiivista, joka avaa uusia suuntia rikkaan, monipuolisen kulttuurielämän kehittymiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.
Lisäisin aasinsiltana jatkoksi, että sama kysymys nousee esiin nykyisessä TAIKE:n apurahapolitiikassa, jossa suuntaviivat on säädetty niin, että tuetaan ns. huipputaidetta – asian voi esitellä myös urheilutermien kautta eli tuetaan huippu-urheilua, koska sillä saadaan parempi huomioarvo. Toisin sanoen se tarkoittaa, että munat laitetaan yhteen koriin. Päätös Taiken nykymuotoisen apurahapolitiikan suunnasta tehtiin 2000-lv alussa. Käytännössä Taiken apurahapolitiikka johtaa rajuun kulttuurikentän vinoutumiseen sekä kulttuuritarjonnan vähenemiseen ja pitkällä aikavälillä kulttuurin positiivisten vaikutusten vähenemiseen! Lisäksi nykytilanne on vanhempia taiteilijoita kohtaan syrjivä ja epätasa-arvoinen. Tulevaisuuden taidehistoria antaa sitten arvion, kuinka merkittäviä tämän päivän nykytaiteilijat ovat olleet.