Taidekentällä on pitkään käyty keskustelua nykyisen galleriavuokrakäytännön purkamisesta. Kyseessä on vakiintunut järjestelmä, jossa taiteilija maksaa taiteilijajärjestön, liiton tai osuuskunnan näyttelytilasta vuokraa, joka vaihtelee paikasta riippuen sadoista euroista tuhansiin. Vastineeksi taiteilija järjestää näyttelyn toivoen sekä teosmyyntiä että näkyvyyttä, joka mahdollisesti edesauttaa taiteilijan uraa. Sen sijaan, että taiteilija vastaa näyttelytoimintaa pyörittävän tahon taloudellisista toimintaedellytyksistä, tulisi jähmeitä rakenteita tukeva rahoitusmalli uudistaa.
Jähmeitä rakenteita tukeva rahoitusmalli tulisi uudistaa.
Taiteilijavetoinen galleriatoiminta nojaa vanhentuneeseen malliin, jossa taiteen esittämisen valta siirrettiin pois instituutioilta ja samalla tuotettiin uudentyyppistä näyttelyajattelua. Aloite, joka kytkeytyi taiteilijoiden edellytyksiin tuottaa kriittistä ja alaa uudistavaa näyttelytoimintaa on kääntynyt alkuperäisiä pyrkimyksiään vastaan.
Nykyisessä rahoitusmallissa taiteilijavetoisille tiloille jää vähän – jos lainkaan – mahdollisuuksia uudistaa toimintaansa tai reagoida aikaansa. Vuokrakäytäntö on ajanut eri tilojen strategiat ja sisällöt kunnianhimottomiksi. Malli myös sulkee pois kutsukäytännön, jonka suurimpana mahdollisuutena (näyttelyvalinnoista vastaavien päätäntävallan lisäksi) voidaan nähdä dialogipohjainen työskentely taiteilijan ja näyttelypaikan/kuraattorin välillä. Sen sijaan, että taiteilija pyrkii paperilla vakuuttamaan valintaraadin työnsä merkityksellisyydestä, voisi näyttelyn konteksti ja lähtökohdat tarkentua prosessissa eri tahojen yhteistyönä.
Vuokrakäytäntö on ajanut eri tilojen sisällöt kunnianhimottomiksi.
Esimerkiksi Taiken toiminta-avustuksista nauttivien tahojen menestystä mitataan numeroin, kuten kävijämäärillä ja näyttelyhakemusten määrällä. Sen sijaan olisi mahdollista kysyä minkälainen näyttelyohjelma koetaan merkitykselliseksi tässä hetkessä.
Kun taiteilijavetoinen toiminta perustuu pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen, tulisi tuotettavan sisällön olla merkityksellistä myös tekijöilleen. Vuonna 1988 perustettu Titanik toimii tällä hetkellä vuokrattomana näyttelytilana riittämättömästä rahoituksesta huolimatta, sillä uskottava toiminta ei voi perustua staattisten käytänteiden ylläpitämiselle. Titanik haluaa tarjota merkityksellisen työskentelykontekstin ja jatkossa taiteilijoille työstään asianmukaisen korvauksen.
Mikäli tarvetta konkreettiselle muutokselle ei haluta nähdä, tulevat kiinnostavat sisällöt hakeutumaan valkoisen kuution ulkopuolelle.
Erinomainen ratkaisu nostaa taiteilijavetoisten gallerian profiilia. Juuri näyttelytilan vuokra erottaa galleriat toisistaan. Tilanne on kuitenkin hieman mutkikkaampi. Keskeiset ns kaupalliset galleriat eivät peri vuokraa, vaan ottavat kovan provision, 50%, tai vielä enemmän. Sopimuksiin liittyy usein näyttelyteosten – tai kaikkien teosten – provisio muissa gallerioissa tapahtuvasta myynnistä toisella paikkakunnalla. Museonäyttely saatetaan gallerian sopimuksessa pitää provision ulkopuolella, sillä näyttely tulkitaan meriitiksi tallitaiteilijalle. Vaihtoehtogallerian vuokrattomuus todella sallii ennakkoluulottoman näyttelysuunnitelman toteuttamisen samalla kun kuraattoripohjainen karsinta ohjailee ns tason ja/tai kiinnostavan esillenostamisen. Tämä on toki ns kaupalliselle gallerialle mahdollista jos taloudelliset rahkeet riittävät. En ole vielä nähnyt yhtään galleriaa, edes valkoisen kuution sellaista, joka bisneksestä olisi rikastunut. Ainakaan Suomessa. Lähtökohtaisesti gallerioiden elinmahdollisuuden takaa vain riittävä rahoitus, joko ostajien tai tuen muodossa.
Valkoisen kuution galleria edustaa todennäköisesti laajempaa näkemystä taiteesta esittäessään sekä modernia että nykytaidetta- ikäänkuin kustantamo joka Bestseller-myynnin avulla kykenee kustantamaan muuta, esimerkiksi runouden kapeaa segmenttiä. Miten hyvin tämä vertaus pätee, edes kustantamo-alalla, olisi hauska pohtia. Kokemukseni mukaan ehkeiniin hyvin. Liikkumatilaa tällaiselle väljyydelle antaa ehkä vain sellainen piirre teokselle mikä yhdistää yli aikarajojen, kuten maalaus, piirustus ja muu pienimuotoinen ilmaisu. Liikkuva kuva ja maalaus löytyy harvoin samasta ns kaupallisen gallerian tilasta. Mutta löytyy.
Tästä kaikesta vedän johtopäätöksen uudesta taiteiijavetoisten gallerioiden menettelystä, että keskeistä on galleriayhdistyksen jäsenistölle asetettu uusi lisäkynnys. Karsinta kohottaa profiilia sisällön, kiinnostavuuden ja siksi myös laadun kannalta jäsenistöä kouluttaen. Uudistus kehittää vähintään yhtä paljon tuottajaa kuin mainettakin.