Filosofi Michel Foucaltin (1926-1984) mukaan taide ja laki sallivat kuvitella tekoja, joita ei saisi tehdä tai joita ei odoteta tapahtuvan. Molemmat muotoilevat asioita kuvittelemalla ne etukäteen tapahtuvina, odottamattomina ja yllättävinä tapauksina. Laki kuvittelee negatiiviset, taide myönteiset odotukset, jotka ylittävät arkitodellisuuden.

Tässä katsannossa taidetoimikuntien rooli on mielenkiintoisen kaksijakoinen. Taiteen edistämiskeskuksesta 2012 annetussa laissa todetaan, että taidetoimikuntien tehtävänä on päättää vertaisarviointiin perustuvasta taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista kunkin omalla toimialallaan. Tarkemmin ei määritellä, pitääkö vertaisarvioinnissa huomioida tai suosia Foucaultin tarkoittamia odottamattomia ja yllättäviä tapauksia.

Miten vertaisarviointia voitaisiin kehittää mahdollisimman oikeudenmukaiseksi?

Vertaisarviointi on kuuma puheenaihe taideväen keskuudessa. Debatti liikkuu nykyisen järjestelmän mitätöimisestä sen pohtimiseen, miten vertaisarviointia voitaisiin kehittää mahdollisimman oikeudenmukaiseksi ja toimivaksi. Suomen Taitelijaseuran blogissa Mikko Paakkola nurisee siitä, että Taiken visuaalisten alojen toimikunnassa ei ole ainuttakaan taidemaalaria.

”Uuden ajan vertaisarviointi ei taiteilijoita kaipaa, hyvä taiteellinen asiantuntemus kun ei edellytä taiteilijuutta. Asiantuntijuuden omaksumiseen riittää, jos tutustuu August Strindbergin, alalle perehdyttävään, näppärään opaskirjaseen Tunnissa taiteen tuntijaksi. Provokatiivinen tölväisy sisältää keskeisen kysymyksen siitä, ketkä ovat oikeutettuja ja relevantteja toimimaan vertaisarvioitsijoina. Tämän Gordionin solmun avaaminen onkin haastavaa vaatien viisautta, näkemyksellisyyttä ja avointa keskustelua.

Vertaisarvioinnin problemaattisuuteen puuttuivat kärkkäästi myös Antti Järvi ja Tommi Laitio taannoisessa pamfletissaan Saa koskea. 10 konstia väkevämpään kulttuuriin. He väittävät, että taiteilijat muokkaavat tekemistään siihen suuntaan, mikä kulloinkin on muodissa ja minkä tiedetään miellyttävän apurahapäätöksen tekijöitä. ”Taiteilijat eivät uskalla kritisoida systeemiä apurahojen menetyksen pelossa. Kun lahjakkaaksi validoitu tekijä päätyy suosittujen listalle, saa apurahan ja lopulta nostetaan jakamaan apurahoja muille. Järjestelmä täydentää itse itseään.”

Väitteet ovat rajuja, mutta toimikuntien jäsenten pitäisi pohtia niiden todenperäisyyttä vakavasti.

Vertaisarviointi voisi luottaa nykyistä enemmän taiteen kritiikkiin.

Kuusi vuotta säveltaidetoimikunnan ja nykyisen kirjallisuustoimikunnan jäsenenä en voi kolmesti kieltää, etteikö väitteissä piilisi totuuden siemeniäkin.

Oikeudenmukainen vertaisarviointi voisi mielestäni luottaa nykyistä enemmän taiteen kritiikkiin yhtenä apuvälineenä. Kriitikoiden kun on vähintäänkin perusteltava mielipiteensä suhteessa muihin teoksiin ja tekijöihin kuten vertaisarvioitsijoidenkin tulisi tehdä.

Se, kuinka laajasti asiantuntevan, hyvän taidekritiikin kulkeutuminen vertaisarvioitsijoiden käyttöön ja kritiikin julkaiseminen sekä tukeminen taattaisiin, on jo toinen asia. Mutta, yksi Taikenkin kärkihankkeista tämän tulisi olla.

Siskotuulikki Toijonen

1+