Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistusta luettiin 1970-luvulla kouluissa, ja sen sanat säväyttivät minua, köyhän työläisperheen tyttöä. ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.” Siis myös minä, pieni tyttö, olen arvokas, käsitin.

Ihmiset lähtevät elämänmittaiselle taipaleelleen kovin erilaisista asemista. Juuri koulussa käsitin ensi kerran, että ihmisten varallisuudessa on suuria eroja. Mutta kouluun päästyäni tulin osalliseksi myös eroja tasoittavista käytännöistä.

Koulu avasi taidelaitokset
jokaisen lapsen ulottuville.

Koulu avasi taidelaitokset jokaisen lapsen ulottuville. Kasvoin Kuopiossa taiteen suurkuluttajaksi, koska pääsin koululaiskonsertteihin ja teatterin koululaisnäytäntöihin ja kirjastoon. Kun pääsin lukioikään, ostin itse Ramppi-kortteja, joilla pääsi edullisesti teatteriin, ja kaupunginorkesterin halpoja koululaislippuja.

Mieleen on jäänyt ensimmäinen koululaiskonserttini Kuopion kaupungintalon kauniissa juhlasalissa. Kun yleisö hiljeni ja kapellimestari kohotti tahtipuikkonsa, minua huimasi, ja kun alkusoitto jylähti ilmoille, koko kehoni läpi sähähti kiihtymyksen aalto. Ymmärsin, että taiteilijat antavat ilon lahjan meille pienille kuulijoille yhtä suurella vakavuudella kuin aikuisille.

Olisin halunnut oppia soittamaan tai tanssimaan tai näyttelemään – mutta perheeni oli vähävarainen, eikä meillä ollut sitä kulttuurista ja sosiaalista pääomaa, jota pitkäjänteinen taiteen harrastaminen vaatii. Lukea ja vähitellen myös kirjoittaa saattoi onneksi yksin.

Kun kesäkuussa 2017, yli 40 vuotta ensimmäisen koululaiskonserttini jälkeen, kuulin viulisti, sosiaalipsykologi Päivi Rechardtilta Amabile ry:n Floora-hankkeesta, ilahduin valtavasti. Hankkeessa musiikkipedagogit tarjoavat opetusta lapsille ja nuorille, jotka taloudellisista tai sosiaalisista syistä jäävät musiikkiharrastuksen ulkopuolelle.

Taiteen ja kulttuurin kautta
lapset kasvavat osallisuuteen
ja parempaan kansalaisuuteen.

Amabilen työssä lasten ja nuorten parissa toteutuu syvimmältään sama idealismi kuin YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Lasten köyhyyden ehkäisemiseen ja ylisukupolvisten syrjäytymisen ketjujen katkaisemiseen voidaan vaikuttaa sillä, että jokainen lapsi katsotaan taiteen arvoiseksi. Lapselle ja nuorelle on tärkeää paitsi lahjojensa toteuttaminen myös mahdollisuus kartuttaa kulttuurista pääomaansa. Tätä kautta lapset kasvavat osallisuuteen ja parempaan kansalaisuuteen. Tuo pääoma on yhteiskunnallista; se on aineetonta mutta tärkeintä, minkä voimme tuleville sukupolville lahjoittaa.

Sirpa Kähkönen

Kuva: Tommi Tuomi / Otava.

8+