Artikkelit käyttäjältä

Kenellä on oikeus taiteilijuuteen?

Post Views: 226 Kun punk-yhtye Pertti Kurikan Nimipäivät valittiin edustamaan Suomea Euroviisuihin 2015, vammaisten ihmisten asema yhteiskunnassa nousi vilkkaan julkisen keskustelun kohteeksi. Moni oivalsi, että kehitysvammainenkin voi olla esiintyvä muusikko. Erityistä tukea tarvitsevien ihmisten ryhtyminen ammattitaiteilijoiksi tämän päivän Suomessa ei kuitenkaan ole helppoa. Niin taiteen perusopetuksen, ammattikoulutuksen kuin byrokratian piirissä on havaittavissa epätasa-arvoistavia mekanismeja, joita […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide taiteena, bisnes bisneksenä – vai sittenkin yhdessä?

Post Views: 186 Minulle taide on itseisarvoista. Taiteen arvoa tekijälleen, kokijalleen tai maailmalle ei voi mitata sellaisilla mittareilla, joita vaikkapa liike-elämässä tai valtion talousarviota laadittaessa käytetään. Taide on niitä asioita, jotka tekevät ihmisestä ihmisen. Siksi on hyvä, että yhteiskunnat, organisaatiot ja yksilöt tukevat taiteilijoita. Kuitenkin turhan moni taiteen tai muun luovan alan ammattilainen kituuttaa pienillä […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide tuo toivoa

Post Views: 94 Onnistunut arki tarvitsee onnen ankkureita. Jotain sellaista, joka luo turvaa jokaiselle päivälle ja jonka ei tarvitse joustaa muiden odotusten mukaan. Arjen kiireen keskellä taiteella on tutkitusti hyvinvointia parantava vaikutus. Yksi huolestuttavimpia kehityksiä yhteiskunnassamme on nuorten heikentynyt usko omaan tulevaisuuteensa. Tulevaisuus edustaa yhä useammalle osalle nuorista näköalattomuutta. Yhä useampi nuori myös ajattelee, että […]

Artikkelit käyttäjältä

Raha ja vapaus

Post Views: 476 Kun kulttuuriministeri Sampo Terho kertoi lehtihaastattelussa haluavansa tukea kansallismielistä kulttuuria, alkoi some-kuplassani kiehua. Harva tuli muistelleeksi sitä, kuinka vahvasti kansallismielisyys onkaan maamme taidetta ja taiderahoitusta ohjannut. Yhä edelleen Taiteen edistämiskeskus jakaa apurahaa lähes poikkeuksetta vain suomalaisilla ja Suomessa asuville taiteilijoille. Oma työnantajani Suomen Kulttuurirahasto on jo kohta 80 vuotta harjoittanut ”suomalaiskansallista henkistä […]

Artikkelit käyttäjältä

Hyvinvointinäkökulma ei ole uhka taiteen itseisarvolle

Post Views: 245 Suomessa taiteen hyvinvointivaikutuksiin ja ihmisten kulttuurisiin oikeuksiin on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Ilmiön ajankohtaisuus näkyy myös taiteilijoiden arjessa uusina resursseina ja työllistymismahdollisuuksina. Jo nyt useat taiteilijat työllistyvät suoraan tai välillisesti toiminnassa, joka toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveyssektorin kanssa ja joka näkyy monin eri tavoin. Mittakaavan toisessa ääripäässä ovat suurten sairaalahankkeiden […]

Artikkelit käyttäjältä

Kulttuurin merkitys kansalaisen arjessa ja elinympäristössä

Post Views: 232 Tutkimuksin on osoitettu, että kulttuuri- ja taideprojektien avulla voidaan lisätä ja parantaa merkittävästi esimerkiksi nuorten integroitumista yhteiskuntaan ja yhteisöön. Kulttuurin harrastamisesta on tutkimusten mukaan hyötyä yksilön lisäksi myös yhteisölle laajemminkin, sillä kulttuurin keinoin voidaan lisätä sosiaalista ja kulttuurista pääomaa yhteisössä. On myös osoitettu, että omakohtainen luomistyö ja osallistumisen aste vaikuttavat kokemuksiin terveydestä […]

Artikkelit käyttäjältä

Digitalisaatio mahdollistajana

Post Views: 93 Digitalisaatio vaikuttaa kaikkeen ympärillämme. Välillä se nähdään uhkana, mutta muutos on väistämätön ja mielestäni sen tuomat mahdollisuudet ovat lukemattomat. Internet on avannut meille uuden osallistavan jakelukanavan. Yksittäiset taiteilijat ja esiintyjät voidaan tavoittaa ilman perinteisiä jakelukanavia. Uudet palvelualustat verkossa mahdollistavat suoran vuorovaikutuksen yleisön kanssa. Ollessani kulttuuriministerinä vuosituhannen vaihteessa aloimme selvittää digitaalisen sisällöntuotannon merkitystä […]

Artikkelit käyttäjältä

Mustavalkoinen aika on päättynyt

Post Views: 143 Suomi on pieni maa. Suurin osa meidän taiteestamme ja kulttuuristamme tehdään pienissä kaupungeissa ruohonjuuritasolla ja puhtaasta rakkaudesta taiteeseen, oli sitten kyse tanssista, teatterista tai galleriatoiminnasta. Näin meilläkin. Karjaalla sijaitsevat kaksi Raaseporin valokuvakeskuksen galleriaa Zebra ja Kobra ovat kumpikin voittoa tavoittelemattomia kulttuuritiloja, jotka eivät voisi toimia ilman apurahajärjestelmää eivätkä ilman loputonta talkoohenkeä. Suomen […]

Artikkelit käyttäjältä

Taiteen mittaamaton arvo

Post Views: 158 Olen huomannut urallani kulttuurin asiantuntija- ja johtotehtävissä, että jos haluaa tehdä vaikutuksen kulttuurialalla tai vaikuttaa kulttuurin puolesta, kannattaa lyödä tiskiin numeroita. Niinpä keskityn tässä puheenvuorossani numeroihin. Yksi kulttuurialan rahoituksen ongelmista on, että tuloksia on vaikeata mitata ja vielä vaikeampaa laittaa numeroiksi. Monistettavia kulttuurituotteita ja -palveluja voi mitata rahassa niiden myyntilukujen ja kassavirran […]

Artikkelit käyttäjältä

Kentän yhteinen ääni toteutuu tanssin kiertuetoiminnan kehittämisessä

Post Views: 157 Tommi Saarikivi kirjoitti 21.3. tässä blogissa taidekenttää vaivaavasta yhteisen äänen puuttumisesta, ja miten tämä heijastuu alan rahoituksen riittämättömyyteen ja taiteilijana toimimisen epävarmuuteen. Hänen mukaansa taidekenttä tarvitsisi asioidensa hoitamiseen yhteisen äänen. Päätöksenteon valmistelijoiden ja itse päättäjien vaikeutena on sirpaleinen, jopa arvaamaton ja hämmentävä, toisistaan riippumatta valmisteltujen, eri toimijoiden lausuntojen pino. Yhteistyön vahvistaminen tai […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide, tunne ja järki!

Post Views: 141 Taide yhdistetään ihmisen tunteisiin monin erilaisin tavoin. Usein korostetaan, kuinka taiteilijat ilmaisevat joko omia tunteitaan tai yleismaailmallisia ihmisten tunteita. Taiteen erilaisia ilmaisumuotoja käytetään myös terapeuttisessa mielessä vapauttamassa ihmisiä vaikkapa tunnesolmuista. Taiteella on paikkansa ihmisen rikkaan tunne-elämän ilmaisijana sekä terapeuttisesti ongelmien ratkaisijana. Me emme kuitenkaan saisi koskaan unohtaa sitä, että taiteen sisältö ja […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide on taloudenkin moottori

Post Views: 128 Aina välillä kuulee sanottavan, että taide on elämän välttämättömyyksien joukossa mukava mutta helposti syrjäytettävä lisäosa, jonka tekeminen ja tukeminen on taloudellisesti tuottamatonta tai vähintäänkin huonosti kannattavaa toimintaa. Taiteen tekijöitä kannustetaan lomittumaan tehokkaammin yhteiskuntaan ja luomaan taloudellisin perustein mitattavaa lisäarvoa soveltamalla taiteen keinovaroja yhteiskunnallisesti hyödyllisemmiksi arvotettujen päämäärien saavuttamiseksi. On tainnut jäädä huomaamatta, että […]

Artikkelit käyttäjältä

Sinunkin tehtäväsi on vaalia taiteen sananvapautta

Post Views: 247 Taiteessa nousee aina välillä keskustelua siitä, mitä saa tehdä, mistä saa puhua ja mikä ylipäätään on taidetta. Saako hukkuneesta pakolaislapsesta tehdä veistoksen? Saako saamelaisasua käyttää muut kuin saamelaistaiteilijat? Saako kerjäläisiä ottaa esiintyjiksi museoon? Saako taiteilija jankuttaa presidentille neljä vuotta putkeen, että ”hän ei voi meitä erottaa”, jos teoksen ylläpitäminen vaarantaa alueen turvallisuutta? […]

Artikkelit käyttäjältä

Muusaa ei voi rajoittaa muurein

Post Views: 247 Yllätyin vieraillessani hiljattain Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä. Esillä oli valokuva taiteilijasta 1920-luvun New Mexicossa. Kosmopoliitin Gallen-Kallelan Pariisin vuosista ja Afrikan safareista olin toki tietoinen, mutta siitä en ollut aiemmin kuullut, että hän inspiroitui useamman vuoden ajan myös Amerikan autiomaassa. Suomalaistaiteilijan autiomaafiksaatiota on helppo ymmärtää. Levytin itse albumillisen musiikkia Arizonan autiomaassa, enkä voinut lakata […]

Artikkelit käyttäjältä

Kulttuurin ja taiteen kenttä tarvitsee yhteisen äänen

Post Views: 240 Olen nelikymppiseksi ehtinyt työurallani tutustua kotimaisen ammattitaiteen organisaatioihin kohtuullisen monipuolisesti. Runsaan viidentoista vuoden aikana olen tehnyt töitä musiikin, taidekorkeakoulujen, elokuvan ja erityisesti viimeiset kymmenen vuotta ammattiteattereiden kanssa. Kaikilla kulttuurin sektoreilla on omat erikoispiirteensä, mutta monet samat teemat toistuvat: rahoitustaso on matala, alan sääntelyssä on toivomisen varaa, taiteilijan asema on epävarma ja lisärahoituksella […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide hoivaa, vaikuttaa ja vastustaa

Post Views: 195 Taiteen hyötyarvo ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat vakioaiheita tämän päivän kulttuuripoliittisessa keskustelussa. Suomen kulttuurirahasto ja Taike myöntävät jo rutiinilla tukea uudelle käyttötaiteelle eli soveltavalle taiteelle ja hyvinvointi- ja hoivataiteelle. Rahoittavat tahot kyselevät myös ahkerasti taideprojektien yhteiskunnallisen vaikuttavuuden perään. Nykyinen välineellinen ymmärrys taiteen hyötyarvosta perustuu työelämälähtöisiin ja ekonomistisiin periaatteisiin, jotka nousivat esiin jo vuosituhannen […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide on lahja

Post Views: 192 Miksi taiteilijat ovat usein taloudellisesti köyhiä? Miksi huomattava osa taiteilijoista vastustaa kaupallisuutta? Miksi taiteen syvin olemus ei selity mittaamalla sen arvoa? Amerikkalainen runoilija Lewis Hyde tarjoaa parhaan tuntemani vastauksen: taide on lahja. Taiteilijalla on kolme lahjaa Hän saa idean / inspiraation teokseen lahjana. Hänellä on oma lahjakkuutensa, joka mahdollistaa teoksen syntymisen. Valmis […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide yhdistää suomalaisia

Post Views: 79 Sata vuotta täyttävä Suomi on upea maa. Jokaisella ihmisellä on mahdollisuudet elää hyvää elämää ja kurkottaa kohti unelmiaan. Taide ja kulttuuri ovat olennainen osa Suomen tarinaa. Taide yhdistää meitä ja koskettaa jokaista. Meidät on sävelletty, soitettu, maalattu, kirjoitettu ja näytelty maailmankartalle kerta toisensa jälkeen. Maailmalla matkustaessani hämmästyn kerta toisensa jälkeen, miten hyvin […]

Artikkelit käyttäjältä

Runous ja elämän mieli

Post Views: 175 Minun elämääni on runous aina kuulunut. Ensin Laura Latvalan Pikku-Marjan eläinkirjan kautta. Sitten murrosiässä yllättäen myös modernin runouden eli Haavikon ja Mannerin kautta. Pidin heitä käsittämättöminä ja hulluina ja sitten äkkiä ymmärsin ja aloin hokea runojen säkeitä. Miten hyviä ja palkitsevia ne olivat. Niitä piti vain lukea ja lukea. Kävi niin, että […]

Artikkelit käyttäjältä

Harrastaminen on jokaisen lapsen oikeus

Post Views: 83 ”On helpompi rakentaa vahvoja lapsia, kuin korjata rikkinäisiä aikuisia”, sanoi Frederick Douglass jo 1800-luvulla. Tämän päivän satsaus säästää huomisen menoissa. Tässä piilee myös taiteen ja kulttuurin voima. Taiteella, kulttuurilla ja muilla harrastuksilla saattaa olla arvoa, jota emme pysty edes mittaamaan. Kaikelle ei voi määrittää hintaa. Harrastusten kustannukset voivat olla monessa lapsiperheessä suuri […]

Artikkelit käyttäjältä

Kansallisuusaate näkyy taiteessa

Post Views: 1 012 Tätä nykyä puhutaan paljon nationalismin noususta, osin hyvin huolestuneeseenkin sävyyn, mutta mikä on kansallisuusaatteen suhde taiteisiin? Onko maailma jakaantumassa suljettuihin blokkeihin tai kääntymässä jotenkin sisäänpäin niin poliittisesti kuin kulttuurillisestikin? Kansallisuusaate on aina ollut läheisessä vuorovaikutuksessa taiteiden kanssa. Toisaalta taiteilijat ovat saaneet innoitusta kansallisista aiheista, toisaalta taiteilla on vahvistettu kansallistunnetta ja rakennettu […]

Artikkelit käyttäjältä

Kenelle taide ja kulttuuri kuuluu?

Post Views: 244 ”Kulttyyri, kulttyyri, kulttyyri, Tuo huuto on Suomessa syyri Mutta mikä se on se kulttyyri Kas siinäpä pulma on syyri” Näin runoili aikanaan Eino Leino ja piikitteli oman taiteenlajinsa kautta kulttuurielämän hienostelua …sitä ”korkeakulttyyriä”. Runo kuvaa kuitenkin mainiosti sitä asennetta, mikä piilee monien puseron alla. Kulttuuria on pidetty usein toimintana, jota voivat ymmärtää […]

Artikkelit käyttäjältä

Taide kasvattaa juuria ja avaa silmiä

Post Views: 469 Taiteella ja kulttuurilla on arvo sinänsä. Ihmiset vapaassa yhteiskunnassa luovat aina kulttuuria toiminnallaan; tämä on osa ihmisyyttä. Lisäksi kulttuuri antaa koko yhteisölle elinvoimaa ja elämyksiä. Se tuottaa myös hyvinvointia, ja sillä on taloudellistakin merkitystä. Tätä viimeistä seikkaa tarkoitetaan, kun puhutaan luovasta taloudesta, jonka merkitykseen Suomessa vielä osin heräillään. Taiteella ja kulttuurilla on […]