Kaikki taiteilijat tietävät ne työtilaukset: ”Esitä taidettasi meille, emme maksa siitä rahallista korvausta, mutta saat sen sijaan näkyvyyttä ja puoli valtakuntaa!”

Mutta entä teoksen valmistaminen? Siis idean työstäminen teokseksi, jonka olomuodosta ei aloittaessa vielä ole tietoa eikä myynnistä varmuutta? Taide kun ei aina synny tilauksesta tai niin, että teosta aloitettaessa olisi varmuudella tiedossa, mitä lopputuloksesta tulee.

Taide ei ole sitä, että tehdään ”sitä mikä myy”. Ja jotta kukaan ei suotta loukkaantuisi, sanottakoon tämä: Toki taidetta tehdään myyntilähtökohdistakin. Olkaamme silti yhtä mieltä siitä, että myynti, keikkojen määrä tai rahaliikenne eivät aina ole taiteen tekemisen ensisijaisia syitä.

Taiteellisen työn ytimessä on pelkistetysti ajateltuna tuhansien tuntien harjoittelulla saavutetun taidon valjastaminen ilmaisulliseen muotoon jonkin asian tai mielikuvan välittämiseksi.

Taiteilijat hengittävät sisään maailmaa

ja puhaltavat ulos taidetta

– mutta kuka sellaisesta maksaisi?

Ytimen ympärillä ja suojana taiteelliseen työhön kuuluvat olennaisesti myös ammatillisen taidon jatkuva harjoittelu ja kehittäminen, uusien ilmaisukeinojen ja taitojen omaksuminen. Siihen kuuluvat metsässä juokseminen, yöllä juuri ennen nukahtamisen hetkeä tulleen idean muistiinpanojen mysteerion aamuinen selvittäminen, kahvin tippumisen tarkkailu sekä työvälineen, kuten huilun tai kehon, vimmattu huoltaminen.

Samaan aikaan esitämme TE-toimistolle hakevamme Oikeita Töitä, joita meidän kanssamme hakevat samaan aikaan Oikeille Aloille opiskelleet työnhakijat. Teemme niin voidaksemme apuraha- ja keikkajaksojen väleissäkin tehdä taiteellista työtämme sekä kaikkea sitä oheistyötä, jota taiteen mahdollistaminen vaatii. Teemme töitä saadaksemme töitä.

Näiden työnteon muotojen syynä on harvoin jos koskaan mahdollisimman myyvän lopputuloksen aikaansaaminen. Taiteilijat hengittävät sisään maailmaa ja puhaltavat ulos taidetta, kukin oman suodattimensa kautta. Mutta kuka sellaisesta toiminnasta sitten maksaisi?

Taiteen on voitava ottaa riskejä,

joihin viihteellä ei ole varaa.

Voisin vedota taiteen kansallisiin ja kansainvälisiin vaikutuksiin tai kulttuuriin panostettujen eurojen moninkertaiseen palautumiseen, mutta sen aiheen jätän poliitikoille, sillä merkkimääräni rajat paukkuvat jo.

Ehkä olen kanssataiteilijoineni mielenvikainen – kysykää vaikka terveyskeskuslääkäriltä, joka ehdotti mielialojeni pohjamutien hoitokeinoksi ammatinvaihtoa – mutta me teemme, kukin oman kapasiteettimme rajoissa ja rajojen yli, kaikkemme voidaksemme tehdä työtämme, taidetta. Vai oletteko kuulleet kenestäkään, joka olisi valinnut taidealan rahan perässä?

Taiteen on voitava olla nimenomaan outoa, arvaamatonta, vierasta, ravisuttavaa, häiritsevää, mietityttävää ja harkitusti järkyttävääkin, myös lohduttavaa ja yhdistävää. Sellaista, jonka äärellä ei välttämättä räjähdä naurusta, vaan saattaakin pysähtyä maailmassa olemisen, ihmisten välisten suhteiden, välittämisen ja muiden taloudellisesti triviaalien sivuseikkojen äärelle.

Pelkän näkyvyyden voimin ja jatkuvaa kansalaissyyllisyyttä tuntien ei tällaista taidetta synny. Taiteen on voitava ottaa riskejä, joihin viihteellä ei ole varaa. Eikö korkeamman riskin sijoituksissa ole myös suurempien voittojen mahdollisuus?

Kuva: Nanna Kreutzmann

11+