Valtioneuvoston keinoja ovat säädösvalmistelu, rahoituksen kehittäminen sekä erilaiset muut ohjauksen keinot. Useimmat taiteen ja kulttuurin alan toimijat toivovat perinteisesti, että alan rahoitus olisi nykyistä korkeammalla tasolla. Näin se vastaisi taiteen ja kulttuurin kasvanutta merkitystä, joka näkyy sekä ihmisten arkielämässä että yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti. Toki ei taiteen ja kulttuurin budjettikehitys pitkällä aikavälillä tarkastellen erityisen huonokaan ole ollut.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vastuulla olevan kulttuuripolitiikan sisällä on kohteita, jotka aika ajoin jäävät jälkeen muusta kehityksestä. Valtion taiteilija-apurahat ovat epäilemättä yksi sellainen kohde. Sekä niiden määrään että tasoon on pitkään kaivattu korotusta.

Valtion taiteilija-apuraha on 1 692,45 euroa/kk, ja siitä taiteilija maksaa itse MYEL-eläkemaksun, joka on noin 14 prosenttia. MYEL-vakuutuksen myötä on pystytty parantamaan apurahansaajien asemaa, mutta muutoin taiteilija-apurahojen taso on alhainen, vaikka sitä tarkistetaankin valtion virkamiesten palkkatarkastusta vastaavasti.

Taiteilijoiden toimeentuloon ja asemaan työmarkkinoilla liittyy myös muita kysymyksiä, joilla on vahva taloudellinen ulottuvuus. Niitä koskevat ratkaisut eivät ole yksin opetus- ja kulttuuriministeriön käsissä; yhteistyötä tehdäänkin TEM:in, STM:n ja VM:n kanssa.

On tärkeätä etsiä myös
uusia tapoja vastata haasteisiin.

Usein taiteilijoiden esiin nostamat ongelmat liittyvät sosiaaliturvaan, erityisesti eläke- ja työttömyysturvaan. Näitä kysymyksiä on käsitelty ja pyritty ratkomaan useissa työryhmissä, ja joitain pieniä osaratkaisuja on saatu aikaan, mutta kokonaisuus ei ole vielä tyydyttävä.

On tärkeätä etsiä myös kokonaan uusia tapoja vastata haasteisiin ja ongelmiin, esimerkkinä vaikkapa näyttelypalkkiojärjestelmä. OKM on halunnut vahvistaa hyviä sopimus- ja korvauskäytäntöjä kuvataide- ja museoalalla ja on myöntänyt kokeiluluonteisesti valtionavustuksia museoille taiteilijoille maksettavien näyttelypalkkioiden kattamiseksi. Kokeilua on tarkoitus jatkaa kolmivuotisena ja vuonna 2019 tullaan tekemään esitys jatkotoimenpiteistä.

Eri taiteenaloilla tilanteet ja myös haasteet ja ongelmat vaihtelevat. Niinpä nyt työskentelevän taide- ja taiteilijapoliittisia suuntaviivoja laativan työryhmän toimeksiannossa lähtökohtana on nimenomaan taiteenalojen erilaisuuden huomioiminen. Ajatuksena on, että tunnistettaisiin sekä kaikkia aloja yhdistävät taide- ja taiteilijapolitiikan yhteiset että taidealakohtaiset kehittämisen tarpeet.

Mikä on valtion rooli
taiteen ja kulttuurin rahoituksessa?

Taiteellista työtä ovat mahdollistamassa ja tukemassa muutkin toimijatahot kuin valtio. Kunnat myöntävät tukea taiteelle ja kulttuurille selkeästi enemmän kuin valtio, säätiöiden rooli rahoituksessa on kasvanut ja erityisesti kahtena viimeisimpänä vuotena myös yritysten taiteeseen ja kulttuuriin kohdistuva sponsorointi on lisääntynyt.

Eikä unohtaa pidä myöskään sitä, että me yksittäiset ihmiset ja kotitaloudet kuluttajina ja palveluiden käyttäjinä rahoitamme taidetta ja kulttuuria merkittävästi, huomattavasti enemmän kuin valtio ja kunnat.

Mikä valtion rooli tässä kokonaisuudessa on, ja miten valtio parhaiten voi omilla toimillaan vahvistaa taiteen ja kulttuurin läsnäoloa ja kehittymistä yhteiskunnassamme? Siitä toivon käytävän avointa keskustelua taidetoimikuntien 50-vuotisjuhlavuonna.

Kirjoitus on lyhennelmä Riitta Kaivosojan puheesta Taideparlamentissa 13.2.

Kuva: Katarina Koch

2+