Olen nelikymppiseksi ehtinyt työurallani tutustua kotimaisen ammattitaiteen organisaatioihin kohtuullisen monipuolisesti. Runsaan viidentoista vuoden aikana olen tehnyt töitä musiikin, taidekorkeakoulujen, elokuvan ja erityisesti viimeiset kymmenen vuotta ammattiteattereiden kanssa. Kaikilla kulttuurin sektoreilla on omat erikoispiirteensä, mutta monet samat teemat toistuvat: rahoitustaso on matala, alan sääntelyssä on toivomisen varaa, taiteilijan asema on epävarma ja lisärahoituksella pystyttäisiin tuottamaan paljon sellaista, mihin nykyisellä tasolla ei ole resursseja.

Taidekenttä saattaa jättää yli sata lausuntoa virkamiesten työn tueksi tai sitä hämmentämään.

Jokaisen edustamani organisaation puolesta olen kirjoittanut samalle ministeriölle samoista aiheista lausuntoja riippumatta siitä, olenko toiminut työntekijä-, työnantaja- tai koulutuspuolella. Lukuisia kertoja vuodessa osallistun erilaisiin tilaisuuksiin, joissa kymmenien kulttuurialan järjestöjen edustajat käyvät tekemässä edustamiensa rajattujen eturyhmien puolesta samaa edunvalvontatyötä.

Näissä tilaisuuksissa poliitikot käyvät aika ajoin kertomassa, kuinka kulttuuripoliittiseen keskusteluun on pelottavaa osallistua, koska taidekentän reaktiot ovat niin arvaamattomia, että on helpompaa olla lausumatta aiheesta mitään. Suurimmista poliittisista kysymyksistä taidekenttä saattaa jättää yli sata toisistaan riippumatta valmisteltua lausuntoa sektorin lainvalmistelusta vastaavien virkamiesten työn tueksi tai sitä hämmentämään.

Valo ja Allianssi ovat hienoja voimannäyttöjä laajojen järjestökokonaisuuksien kyvystä yhdistää voimansa.

Veikkausvoittovarojen osuuksilla mitaten toiseksi ja kolmanneksi suurimmat rahoituskohteet, liikunnan ja urheilun ja nuorisotyön sektorit, ovat aikojen saatossa perustaneet toimivat yhteiset etujärjestöt ajamaan koko sektorin yhteisiä poliittisia etuja. Valo ja Allianssi ovat hienoja voimannäyttöjä laajojen järjestökokonaisuuksien kyvystä yhdistää voimansa ja tehdä ammattimaisesti koordinoitua politiikkaa edustamansa alan rahoitukseen ja sääntelyyn vaikuttamiseksi ja koko sektorin yleiseksi kehittämiseksi. On jossain määrin käsittämätöntä, että suurin edunsaajakohde, taide ja kulttuuri, ei ole tehnyt samaa ratkaisua jo aikoja sitten.

Kulttuurin ja taiteen kenttä tarvitsee yhteisen äänen. Tänä vuonna joukko keskeisiä kulttuurialojen etujärjestöjä tulee tekemään aloitteen alan yhteisen edunvalvonnan käynnistämisestä. Toivon sydämestäni, että se tulee johtamaan koko sektorin yhteiseen, entistä paremmin koordinoituun ja ammattimaiseen edunvalvontatyöhön. Suomalainen taide ja kulttuuri ansaitsevat sen.

Tommi Saarikivi

8+