Tommi Saarikivi kirjoitti 21.3. tässä blogissa taidekenttää vaivaavasta yhteisen äänen puuttumisesta, ja miten tämä heijastuu alan rahoituksen riittämättömyyteen ja taiteilijana toimimisen epävarmuuteen. Hänen mukaansa taidekenttä tarvitsisi asioidensa hoitamiseen yhteisen äänen. Päätöksenteon valmistelijoiden ja itse päättäjien vaikeutena on sirpaleinen, jopa arvaamaton ja hämmentävä, toisistaan riippumatta valmisteltujen, eri toimijoiden lausuntojen pino.

Yhteistyön vahvistaminen tai yhteisen näkemyksen rakentaminen on samaan aikaan vaikeaa ja yksinkertaista. Oma näkökulmani nojaa meneillään olevaan tanssin kiertuetoiminnan kehittämiseen, Tanssi Liikuttaa! 2017 -hankkeeseen. Hankkeessa on tällä hetkellä tanssin tilaajina 10 valtionosuutta saavaa teatteria 9 paikkakunnalla. Maaliskuussa verkkoportaalissa oli esillä 130 tanssiteosta 62 eri tuottajalta. Hankkeen teatterit äänestivät jatkoesittelyyn 12 teosta Suomen Teatterit ry:n vuosipäiville Lappeenrantaan.

Kehitystyön vastuksenani on tanssiva mosaiikki – alirahoitettu ja epäsymmetrinen tanssin kenttä. Mosaiikissa ovat itsenäiset taiteilijat, mikroryhmät ja erilaatuista toimintarahoitusta nauttivat instituutiot. Vaihtelua lisäävät rahoituksen lisäksi alueelliset erot.

Tanssin tarjonta etenee
avoimen tiedon
ja kanssakäymisen
alustalla.

Yhteistyön vahvistaminen näyttäytyy useammasta strategiaa pohtineesta lähteestä jotakuinkin samansuuntaiselta. Jotta saamme konkreettisemman kohteen, mainitsen Pohjoismaiden ja Baltian maiden tanssia koskevan The keðja Sustainability Think Tank -raportin vuodelta 2015. Kestävän kehityksen kannalta olennaista on ajatella kokonaisuuksia eräänlaisina systeemeinä, joissa prosessit ovat oppivia, tietoa kehkeyttäviä ja viestinnältään avoimia.

Kestävän kehityksen systeemissä yhdenvertaisuus toteutuu ylläpitämällä avoimen tiedon ja kanssakäymisen alustoja. Samalla, tanssia pohtiessani, tämä avautuu tanssikentän ulkopuolisille kumppaneille. Minun mielestäni tähän ei tule olla talouteen tai rakenteeseen liittyviä esteitä. Avoimen tiedon alustan näen kohtana, josta tanssin ja tulevaisuudessa laajemmin esittävän taiteen tarjonta etenee kohti tilaajaa, näyttämöä ja loppunauttijaa, yleisöä.

Yhteisen äänen
toteutuminen
on siltojen ylittämistä.

Tästä eteenpäin mikään ei ole yksikertaista. Vahvistuva yhteistyö tarvitsee viestintää, joka kokonaisuuden mosaiikin ymmärtäen on vireeltään positiivista. Siltojen rakentaminen siilojen yli ja välille on ajatuksen tasolla taidekentän arjen kanssakäymistä. Yhteisen äänen ja toimintamallien toteutuminen on siltojen konkreettista ylittämistä. Kohtaaminen siilojen välissä on taitolaji ihan siinä missä esimerkiksi tärkeäksi koettu yleisötyö.

Yhteinen nimittäjä yhteiselle äänelle lävistää taidealan taloudelliset ja vallan hierarkiat sekä yhdistää tanssin esittäviin taiteisiin, ja siitä edelleen, Tommi Saarikiven ajatuksin, taidekentän ääneen. Nöyrästi ajatellen yhtenäinen positiivinen vire taidekentän yhteisessä äänessä vaikuttaa kokonaisuuden kautta jokaiseen yksittäiseen toimijaan.

Isto Turpeinen

3+