Synnyin Porvoossa ainoaksi lapseksi kotiin, joka on heijastunut omaan taiteeseeni monin tavoin. Äidin keräämien lasiesineiden, kaoottisten kirjapinojen ja kasvien estetiikka oli viehkoa, mutta välillä myös tunkkaista ja ahdistavaa. Tästä dualismista on tullut minulle luontevaa.

Aloitin nelivuotiaana lasten ja nuorten kuvataidekoulun, jossa kävin viikoittain 17-vuotiaaksi asti. Opetustilat olivat viihtyisässä vanhassa puutalossa, opettajina oli ammattitaiteilijoita, ja tunneilla tutustuttiin eri tekniikoihin ja ilmaisutapoihin sekä taidehistoriaan. Eräänä talvena teimme bussiretken Meilahden taidemuseon Tove Jansson -näyttelyyn. Se oli upeaa ja maagista!

Sain kuvataidekoulusta paljon kavereita, joista monet ovat päätyneet visuaalisille aloille. Monet muut olivat taiteilijaperheistä, ja ajattelin olevani vähän erilainen. En pidä ulkopuolisuutta ollenkaan pahana. Kallion ilmaisutaidon lukiossa otin paljon tekstikursseja, vaihto-oppilasvuonna Ranskassa suoritin ylioppilastutkinnon sikäläisen koulun kirjallisuuslinjalla (ranskan kieli aktivoi hyvän puolen ajattelussani), ja lukion jälkeen luin vähän kirjallisuustiedettä. Kirjoittaminen, samoin kuin muut yritykset sanallistaa omia vaikutelmia ja intuitiivisia elämyksiä, on minulle tärkeää.

Hakeuduin kuitenkin Pekka Halosen akatemiaan opiskelemaan kuvataiteita ja hain vuoden jälkeen opiskelemaan moneen paikkaan: taidehistoriaa, estetiikkaa, lavastustaidetta, pakkausmuotoilua. Toisella pyrkimisellä pääsin Kuvataideakatemiaan, jossa opiskelijoita rohkaistiin siihen, että jokainen löytäisi oman tapansa olla taiteilija. Meille annettiin paljon vapautta, mikä tuntui todella hyvältä.

Ennen lopputyönäyttelyäni olin opiskelijavaihdossa Sladen taidekoulussa Lontoossa ja tein samalla töitä paikallisessa taidegalleriassa. Siellä syntyi jotenkin intuitiivisesti, eri asioiden yhdistelmänä, kiinnostus edesmenneeseen Yves Saint Laurentiin. Työskentelin Pariisissa Citén residenssissä 2014, kun osa YSL:n taidekokoelmasta huutokaupattiin. Kaikilla tuntui olevan asiasta mielipiteitä, ja minäkin kävin katsomassa tätä huutokauppaa käsittelevän dokumentin. Sitten luin Pierre Bergén pienen kirjekokoelman Lettres á Yves, ja kiinnostuin entistä vahvemmin interiööreistä sekä siitä  miten ihminen rakentaa tilaa ympärilleen. Ne näkyvät nyt kuvissa, joita teen.

Taiteilijan ammatti on elämäntapa ja valinta, jolle on annettava tilaa. Mietin paljon työni kestävyyttä, sekä sitä, miten säilyttää riippumattomuutensa. Monet asiat ovat menneet kohdallani todella hyvin, olen saanut huomiota, palkintoja ja apurahoja – mutta siitä syntyy tietenkin myös paineita. En päästä itseäni helpolla. Aika ajoin kyseenalaistan ammatinvalintani.

Julkinen tuki taiteelle on mielestäni yhtä merkityksellistä kuin koulutus. Se tekee mahdolliseksi myös porukkaan kuulumisen ja kasvun työssä, joka on lähtökohtaisesti hyvin yksinäistä. Tasavertaiset lähtökohdat ja yhtäläiset mahdollisuudet ovat merkittävä arvo, jos mietitään vaikkapa lukukausimaksuja sekä sitä, voidaanko valita hakijoista lahjakkaimmat ja intohimoisimmat vai ne, joilla on eniten maksukykyä.

Yhteisön ulkopuolella on paljon vaikeampaa tulla taiteilijaksi.

Kuva: Juha Törmälä

 

 

2+