Lapsuudessa minulla oli vapaus ja tilaa rakennella ja haahuilla isoisäni verstaassa tai takapihamme metsässä. Nautin tästä suuresti ja uskon sen toimineen perustana luovuudelleni. Kävin kuvataidekoulua koko ala-asteen, ja lapsuuden vierailu Reidar Särestöniemen ateljeessa jätti minuun lähtemättömän jäljen. Rakastin hänen maalauksiensa maailmoja.

Kouluikäisenä Kuopiossa osallistuin kaikille mahdollisille kuvataidekursseille. Eniten aikaa vievä harrastukseni oli kuitenkin muodostelmaluistelu, johon kuului paljon esiintymisiä.

Oli selvää, että suuntautuisin luovalle alalle, mutta alan valitseminen oli haastavaa. Koska olin kiinnostunut kuvataiteen lisäksi matematiikasta, ajattelin että arkkitehtuuri olisi minulle sopivin. Opiskelinkin Aalto-yliopistossa arkkitehtuurin kandidaatiksi. Valitsin kuitenkin myös lukuisia kuvataidekursseja ja vietin vapaapäivinä usein tuntikausia arkkitehtuurin laitoksen pimiössä kehittämässä valokuvia.

Harkitsin elokuvaopintojakin, mutta päädyin hakemaan Kankaanpään taidekouluun. Performanssilinja ja pikkukaupunki houkuttelivat. Otin siellä myös kuvanveiston ja maalauksen kursseja ja aloin työskennellä videotaiteen parissa.

Ajattelin alkuun pitäväni taukoa arkkitehtuurin opinnoista, mutta opiskelujen aikana ajatus kuvataiteesta ammattina vahvistui. Lisäksi harjoittelujakso taiteilijaresidenssissä Portugalissa ja siellä luotu alku kansainväliselle taideverkostolle oli merkittävä käänne. Opiskelin Portugalissa myös butoh-tanssia, josta on tullut tärkeä työvälineeni.

Työskentelyni ei rajoitu yhteen mediaan, vaikka useimmissa teoksissani onkin mukana performatiivinen ele.

Esimerkiksi kesän 2017 työskentelin Seinäjoen kaupungilla kesäkuvataiteilijana. Tutkin minulle vierasta kaupunkia performanssin keinoin, järjestin performanssikävelyitä ja koostin havainnoistani vaihtoehtoisen matkaoppaan.

Koen, että kuvataide voi parhaimmillaan todella auttaa yhteisöä. Sen avulla voi tehdä näkyväksi yhteiskunnallisia asioita, joita voisi muuten olla vaikea havaita. Viimeisin yksityisnäyttelyni käsittelee ilmastonmuutoksen aiheuttaman tuhon tuottamaa surua ja pohtii, miten lähestyä sitä, kuinka jatkaa hyvää elämää kuolevalla planeetalla.

Luova ajattelu ja mahdollisuus siihen voi tehdä taiteilijasta yhteisössään sen, joka tuo esille uusia näkökulmia, luo uusia yhteyksiä ja uskaltaa ajatella mahdottomuuksia mahdollisuuksina. Näen, että taiteilijan tapa ajatella ja etsiä ratkaisuita tulee yhä tärkeämmäksi nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että apurahatyöskentely mahdollistaa taiteen tekemisen ilman tuotantopaineita. Kansainvälisissä taiteilijayhteisöissä olen usein huomannut olevani se, joka pystyy esittämään keskeneräisiä ajatuksia vaikeista aiheista. Yhdysvaltalaisilla ystävilläni on aina jokin valmis teos, tuote tai ajatus. Minulle taide on paljon muutakin.

Kuva: Julia Kukkonen / Toûa Toûa

 

3+