Taide ja kulttuuri ovat aina olleet olennainen osa työväenliikettä. Tavallisen ihmisen asiaa on ajettu laulamalla, soittamalla, näyttämöllä ja kirjallisuudessa, mutta vasemmalla taide on nähty myös jokaisen kansalaisoikeutena. Jokaisella on oikeus koulutukseen, sivistykseen ja kulttuuriin, joten kynnys on pidettävä matalana ja ovet avoinna.

Sinfoniaorkesterin vierailu voi olla ratkaiseva kasvavalle nuorelle.

Mitä tämä tarkoittaa tänä päivänä? Erilaisia asioita. Yhteiskunnan taloudellista panosta varmasti tarvitaan, jottei pelkästään rahapussin sisältö ja lipun hinta ratkaisisi sitä voiko nauttia konsertista tai teatterista. Lasten ja nuorten toiminnan tukeminen vaatii sekin resursseja, samoin taiteen vieminen erilaisiin yhteisöihin kuten vankiloihin ja sairaaloihin.

Alueellisen toiminnan tukeminen ja osallisuuden vahvistaminen esimerkiksi maakunnallisessa päätöksenteossa on tasa-arvoistavaa kulttuurityötä sekin. Sinfoniaorkesterin vierailu pienellä paikkakunnalla tai maakunnallisen teatterin kiertäminen omalla alueella voi olla ratkaisevan merkityksellinen taide-elämys erityisesti kasvavalle nuorelle.

Uskallammeko nähdä taiteen merkityksen?

Kaikkein tärkeimpänä näen kuitenkin taiteen arvostuksen ihan itsessään. Arvostammeko me taiteentekijöitä alansa ammattilaisina, olemmeko valmiit maksamaan tehdystä työstä? Uskallammeko me nähdä taiteen merkityksen ihmiskunnalle myös silloin, kun rakennamme julkista tilaa tai järjestämme valtiollisia tilaisuuksia?

Arvostusta kaipaa myös taidealojen koulutus. Peruskoulutusta ollaan tällä hetkellä ajamassa tehokkaasti alas monilta alueilta, ja kylmä puhuri tuntuu puhaltavan painotettuihin perusopetuksen luokkiin ja erityistehtävän saaneisiin lukioihinkin.

Taiteen tekeminen itse on yksi tie taiteen, ja taiteen huippuosaajien, arvostukseen. Kaikista ei tule ammattilaisia, mutta taidekasvatusta soisi jokaisen elämänsä aikana saavan.

Kuva: Nick Tulinen

5+