Suomessa taiteen hyvinvointivaikutuksiin ja ihmisten kulttuurisiin oikeuksiin on viime vuosina kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Ilmiön ajankohtaisuus näkyy myös taiteilijoiden arjessa uusina resursseina ja työllistymismahdollisuuksina. Jo nyt useat taiteilijat työllistyvät suoraan tai välillisesti toiminnassa, joka toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveyssektorin kanssa ja joka näkyy monin eri tavoin.

Mittakaavan toisessa ääripäässä ovat suurten sairaalahankkeiden taidehankinnat ja toisessa yksittäisten taiteilijoiden pienet taideprojektit. Eri taidemuodot ja erilaiset lähtökohdat taiteen tekemiseen ovat hyvin edustettuina. Toiselle yhteistyö on esiintymistä hoitolaitoksessa, toinen tekee sosiaalisesti sitoutunutta taidetta valitsemassaan yhteisössä. Matkan varrella on syntynyt myös täysin uusia toimintamalleja. Esimerkiksi taidelainaamokokeilut sairaaloissa tarjoavat monille taiteilijoille uuden kanavan saada tuloja omasta taiteestaan.

On syntynyt täysin uusia toimintamalleja.

Uusista resursseista ja työllistymismahdollisuuksista huolimatta taiteen tarkastelu hyvinvoinnin näkökulmasta on kohdannut taiteilijoiden puolelta myös kritiikkiä. Äärimmillään ilmiö koetaan jopa uhkana taiteen itseisarvolle. Erityisen kovaa kritiikkiä ovat saaneet osakseen taiteen rahoittajat, jotka ovat suunnanneet muutamia prosentteja jakamastaan kokonaisrahoituksesta taiteen ja hyvinvoinnin projekteille. Valitettavan usein kritiikissä sivutetaan se, mihin rahoituksella pyritään tai millaisia projekteja niillä toteutetaan.

Esimerkiksi joskus Suomen Kulttuurirahaston Taidetta hoitolaitoksiin -apuraha nähdään rahoituksena hoivataiteelle, vaikka rahoitusmuodon synnyn taustalla lienee taideterapian sijaan pikemminkin ollut huoli ihmisten kulttuuristen oikeuksien toteutumisesta suljetuissa yhteisöissä kuten hoitolaitoksissa.

Hyvinvointinäkökulman ei tarvitse olla synonyymi taiteen välineellistämiselle.

Julkinen keskustelu taiteesta ja taiteen merkityksestä on tässä ajassa erityisen tärkeää. Kritiikki kuuluu olennaisesti osaksi tätä vuoropuhelua, varsinkin kun se on hyvin suunnattua ja perusteltua. Olisi kuitenkin hyvä pyrkiä välttämään arvolatautuneita käsitteitä, kuten hoivataide tai hoitotaide, joiden merkitys jää epämääräiseksi. Yhteinen ymmärrys käytetyistä käsitteistä tekee usein myös keskustelusta hedelmällisempää. Käsitteiden kokoamiseksi hyvää työtä on tehnyt muun muassa Taikusydän.

Hyvinvointinäkökulman ei tarvitse olla synonyymi taiteen välineellistämiselle tai vaihtoehto taiteen itseisarvolle. Näkökulmana se on paljon laajempi ja rikkaampi. Hyvinvointivaikutusten lisäksi kysymys on taiteen saavutettavuudesta ja ihmisten oikeudesta kulttuuriin. Tässä kokonaisuudessa taiteilijoilla ja heidän työllään on keskeinen rooli. Toivottavasti se näkyy tulevaisuudessa taiteilijoiden työn arvostuksen kasvuna ja uusina yhteiskunnallisina panostuksina taiteeseen.

Katso video Taiteilijan työ sote-sektorilla | Taidemaalari Marja-Liisa Jokitalo

Matti Selin

6+