Aloitin musiikkiopintoni Cantores minores -poikakuorossa. Opiskelin myös Käpylän musiikkiopistossa, ensin pianon- ja cembalonsoittoa ja myöhemmin urkuja, klavikordia sekä fortepianoa. Jatkoin opintojani muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja Amsterdamin konservatoriossa.

Nykyään esiinnyn kansainvälisesti solistina, kamarimuusikkona ja kapellimestarina. Viimeiset 15 vuotta olen toiminut Helsingin Barokkiorkesterin johtajana.

Nikolaus Harnoncourtilta, vertauskuvien mestarilta, muistetaan lause: ”Taide ei ole mikään viihdyttävä lisuke – se on meitä jumalalliseen yhdistävä napanuora, jonka ansiosta olemme ihmisiä; mutta vain niin kauan kuin se on keskeisellä sijalla elämässämme.”

On paljon taidetta, joka on sitä tässä mielessä vain nimellisesti. Viittaus jumalalliseen ei ole yliampuva: uskonnon yksi keskeinen tarkoitus on ollut edistää ihmisten epäitsekkyyttä ja avartaa heidän näköalojaan. Mielikuvituksella ja taiteella on sama tehtävä: asettua toisten asemaan ja sitä kautta muuttaa meitä, tehdä meistä parempia ihmisiä. Tämä edellyttää ymmärrystä ja ymmärrettävyyttä, perinteen muovaamaan kontekstiin pohjaavaa suhdeverkostoa tai käsitteistöä, jollainen arkisen kommunikaation tasolla on puhuttu kieli.

Nimenomaan käsitteellinen, toista sataa vuotta vanha musiikki ei ole viihdyttävää dekoraatiota. Se on niin määrällisesti kuin laadullisestikin ehtymätön aarreaitta, joka kertoo jotain oleellista ihmisyydestämme ja tarjoaa eväitä sen kehittämiseen – mutta vain niin kauan kuin sille tarjotaan asianmukaiset olosuhteet ja tehdään intohimoisen pätevää, innoittunutta ja omistautunutta työtä sen eteen.

Olen iloinen siitä, että taiteen tuki on Suomessa kokonaisuudessaan varsin vakaalla pohjalla. Kulttuuripoliittinen staattisuus on kuitenkin omiaan heikentämään julkisten panostusten vaikuttavuutta. Tuen jakoperusteet on sementoitu laeiksi, joiden ajantasaistaminen ei onnistu tai kestää sietämättömän pitkään. Tämä johtuu muun muassa lausuntokierrosjärjestelmästä, jossa etujärjestöille on annettu valta torpata kokonaisuuden kannalta välttämättömätkin uudistukset.

Onneksi vakiintuneiden laitosten ulkopuolella työskenteleville taiteilijoille suunnatuilla kohdeavustuksilla ja apurahoilla on onnistuttu tilkitsemään epäkohtia ja mahdollistamaan sellaisia kehityslinjoja, joiden pitkäjänteiseen tukemiseen systeemi ei taivu. Viime vuosina mukaan ovat ilahduttavasti liittyneet myös monet valistuneet yksityiset säätiöt.

Kuva: Marco Borggreve

0